Sunday, April 17, 2016

Rippi- ja ylioppilaskortteja

Loin itselleni haasteen ottamalla parin päivän reissuun mukaan rajatun valikoiman askartelutarvikkeita, tarkoituksena saada aikaan rippi- ja/tai ylioppilaskortteja. 

Alku aina hankalaa, mutta pikkuhiljaa jonkinlaista ideaa alkoi muodostua.




Rippikortissa on käytetty vain ääriviivatarroja ja kuviopapereita.




Ylioppilaskortti sai koristeekseen kuviopaperia, kakkupaperin, ääriviivatarroja ja puolihelmiä.



Sunday, March 27, 2016

Distress Ink testailuja

Juu, ei kannattaisi netistä katsella mitään askartelun vinkkivideoita - varsinkaan jos ei jo valmiiksi omista videossa esiintyviä tuotteita.. 

Rahan menoa ei voi estää, vaan pakko oli tilata Distress Ink -mustetyynyjä, että pääsee tekemään kokeiluja. Onneksi näistä musteista on olemassa neljän kappaleen minityynysettejä, tulee kokeilut hiukkasen huokeammiksi kuin peruskokoisilla mustetyynyillä (vaikkei siltikään halvaksi) =)




Tässä kortissa ensin suojasin valkoisen kartongin reunat maalarinteipillä, jonka jälkeen levitin keskelle jäävään osaan eri sävyisiä punaisia musteita. Lisäsin musteen päälle Perfect Pearls -kimallevärijauhetta tuomaan hohtoa ja kohokuvioin kartongin. Höskä kiinni punaiseen korttipohjaan, hiukan helmiä ja Onnea-teksti.




Löysin ihanan kettustanssin ja sitäkin oli tietenkin pakko heti kokeilla. "Taustamaisema" on tehty Distress Inkeillä (levitetty eri sävyisiä sinisiä ja vihreitä musteita, jonka jälkeen suihkutettu hiukan vettä sekoittamaan värejä) ja alareunaan laitoin vielä tulppaani-ikkunateippiä, kun kortti tuntui jotain lisää kaipaavan. Kettu on stanssattu valkoisesta kartongista ja väritetty Promarkereilla. Onnea-teksti myöskin stanssattu.



Friday, March 4, 2016

Söpöt loharit

Piti kokeilla taas ihanaa lohikäärmeleimasinta ja vääntää leimakuvat vielä korttimuotoonkin. Lohikäärmeet siis leimattu ja väritetty Inktense-kynillä.

Kehykset ja kuviot on stanssattu, samoin kukat stanssattu ja muotoiltu itse.





Monday, February 8, 2016

Laskiaispullia ja ystävänpäiväaskartelua

Viikonloppuna tuli ahdettua laskiaispullia kyllä ihan liikaa - onneksi laskiainen on vain kerran vuodessa, muuten tämä tyttö olisi ongelmissa =D

Jotain muutakin, lakiaispullien lisäksi siis, on saanut onneksi viime viikkoina aikaan, koska sieltähän se ystävänpäivä taas tulla jolkottaa. Toisaalta ystävänpäivähän on joka päivä, mutta onhan nuo erityispäivät aina hyvä syy askarrella kortteja..

Näissä ylemmissä korteissa käytetty valmiita korttikuvioita, kuviopaperia ja puolihelminauhoja.





Kokeilin myöskin harmaan sävyillä tehtyä korttia. Tässä siis kahta eri kuviopaperia, pitsinauhaa ja perhonen tehty valmiista leikkeistä liimaten korttiin kohotarroilla.




Alla olevat kortit tehty leimaillen Kraftin' Kimmien leimasimella ja väritetty Inktenseillä. Muuten hyvinkin yksinkertaista, eli vain kuviopaperia, tarranauhaa ja puolihelmiä.






Iloista ystävänpäivää kaikille! 

Wednesday, January 20, 2016

Talvista tunnelmaa

Yksinkertaisia kortteja talvisista kuviopapereista ja ääriviivatarroista.





Thursday, January 7, 2016

Joulukortteja vol3

Tässä vaativin joulukorttini. Kaikkien muiden kiireiden keskellä suunnitteluunkin meni parisen kuukautta. Mutta osio kerrallaan hyvä tulee =) Alkuperäinen suunnitelma oli paljon monimutkaisempi ja työläämpi, mutta loppujen lopuksi oli pakko karsia ylimääräiset elementit pois hermojen säästämiseksi.






Sunday, December 20, 2015

Joulukortteja vol2

Tällä kertaa korttien pääväreinä on valkoinen ja kulta.

Tausta on kohokuvioitu BigShotilla ja sen jälkeen lisätty kirkasta kimalleliimaa tuomaan bling-blingiä. Reunoihin lisätty kultaiset ääriviivatarrat.



Tässä korttipohjassa oli valmiiksi nuottikuvio, joten lisäsin taustaan vain kultaisen harsonauhan, ääriviivatarra-enkelin ja valmiin laulun pätkä -kuvion.



Alla valkoinen tausta kohokuvioitu ja "joulupallo" stanssattu. Lisäksi käytetty kultaisia ääriviivatarroja.


Sunday, December 13, 2015

Joulukortteja vol1

Huh, 
kerkesihän sitä niitä joulukorttejakin jonkin verran tehdä kiireistä ja sairastelusta huolimatta =) Anteeksi huono kuvien laatu, kuvat on otettu melko pikaisesti.

Tässä kortissa on käytetty ainoastaan ääriviivatarroja ja 3D-joulukuvaa.


Alla käytetty kuviopaperia ja kuvioleikkurilla tehtyjä poroja. Kuviopaperin porojen neniin laitoin Glossy Accents:ia saadakseni niihin vähän kolmiulotteisuutta, ja kuvioleikkuriporoille on laitettu puolihelmet neniksi.


Kukat on stanssattu ja väritettyy ProMarkereilla. Kukan keskelle laitettu puolihelmi ja lehdet on stanssattu lumihiutale-stanssilla.


Ja tässä pöllöfani-kummipojalle tuleva kortti. Pöllön on piirtänyt rakas mieheni. Pipo ja kaulahuivi on väritetty Chameleon-tusseilla, muu osa pöllöä Stabiloilla. Pipon reunukseen laitoin kerroksen Pearl makeria saadakseni siihen hiukan kolmiulotteisuutta. Oksa on stanssattu ja siihen on laitettu myöskin Pearl Makeria sekä kirkasta kimalleliimaa. Asettelu olisi voinut olla parempi, mutta en usko että sillä on saajalle niinkään väliä =)

Friday, December 4, 2015

Ilmapalloja ja kimalletta

Alla kaksostytöille tehdyt synttärikortit. 

Ilmapallot, Onnea-tekstit ja vihreän kortin kehys stanssattu Big Shotilla. Helmet tehty Pearl pen -kynillä.





Oli kyllä semmosta tuskailua taas, kun ei kerkee tehdä silloin, kun niitä ideoita on - ja sitten kun kerkeis, niin pää lyö tyhjää ja tuntuu ettei mikään toimi. Joulukortitkin vielä pääosin tekemättä, saa nähdä tuleeko niistä valmista.. No mutta onpahan sitten ainakin ens vuoden joulukortit valmiina, jos ei täksi jouluksi kerkeä = D

Iloista joulukuuta ja joulun odotusta kaikille!

Wednesday, November 11, 2015

Kuviopaperia ja timangeja

Tässäpä todella helppo pikakortti:
Kuviopaperiin laitettu puun oksille pieniä puolihelmiä tuomaan väriä ja onnitteluteksti alakulmaan. Ei kauaa nokka tuhise tämän kortin parissa =)